Siitähän se sitten lähtee taas käyntiin, nimittäin kalahommat! Viimekerrasta on ehtinyt kulua jo nelisen kuukautta ja syyhy kalalle on ollut huomattava. Tainio on aina mukava paikka startata kausi, koska monipuolinen joki tarjoaa niin suvantoaluetta kun tavallista virtaakin.

Mukaan reissulle selvisivät tällä kertaa mä-kepperi, Pete, Jarkko ja Jarkon työkaveri Teemu, joka nappasikin edellisellä Tainion reissulla reissun toisen ja viimeisen kalan! Kalalle lähdettiin Lahest 9 kantturoissa ajelemaan ja Koskenniemeltä lupia osteltiinkin sitten siinä kymmenen jälkeen. Ilmaahan me vähän pelättiin että millasta myrskyä se työntää ja aika peruskamaahan se taas oli. Lahdesta kun lähettiin niin muutama lumihiutale näkyi siellä täällä, mutta mitä lähemmäks Hartolaa ajeltiin, sitä enemmän lunta tuli. Perillä sitä sitten tuli silleen “reilusti”  Ei voi mitää, ku täällä jo ollaan, joten luvat haltuun ja miettimään suunnitelmia. Kahvilan viereisellä poolilla oli jo väkeä ongella, joten mietiskeltiin että alotetaan me hommat sieltä neloselta sitten, eli joen alapäästä.

Ykkösen loppuillan pano draama

Kävästiin nelosen parkkipaikalla toteamassa että “ei mahu”, koska kalastajia näkyi pikaisella vilauksella 4+ ja tähän aikaan vuodestahan tuolla nelospoolilla on oikeastaan max. 3 miehelle kalaisaa vettä tarjolla. Päätettiin sitten täräyttää kohti ykköstä ja toivoa, että siellä olisi tilaa. Ykkösellä 4 ukkoa samoin, mutta jokivartta piisasi sen verran, että survottiin sinne sekaan sitten.

Onget kuntoon pienen talvikoomailun jälkeen ja kärkirengas kohti jokea. Koskella olleet kalastelijat pommittivat näkyviä tuikkeja sillan yläpuolella, mutta meidän aikana ei siitä mitään ylös noussut. Itse oioimme siimoja siellä täällä myöskin tuloksetta. Itsehän en ollut nokkalana kalamiehenä ottanut mukaan ainuttakaan pintaperhoa ja siimavalinta takakontilla osui intteriin, joten pinnasta syöviä taimenia ei meikäläinen päässyt havittelemaan. Jarkko ja Pete latasivat ja varmistivat vapansa koskikorennon irvikuvilla ja rupesivat jahtaamaan pintovia kaloja, mutta tuloksetta. Kylmäkin jo tuli joten päätettiin sitten ajella takaisin sinne neloselle ja toivoa että väki on väljentynyt.

Makkaran ja rukkasen paistohommat

Näihän se oli, paikalle saavuttua tapasimme muutaman ulkoilijan makkaranpaistopuuhissa ja päätimme itsekin paistella sitten makkarat, kun tuletkin oli valmiina. Makkara oli hyvää, taas! Saatiin myös lämmiteltyä jäseniä hetken aikaa ja Jarkko grillasi kastuneet hanskatkin. Tämän jälkeen onget olalle ja kokeilemaan nelosen tarjontaa. Itse päätin täräyttää siihen kosken alaosille, mutta makkarasta laiskistuneena en sitten jaksanut kahlata sinne perälle asti, mistä olis voinu kuvitella jotain tulevankin. Pete ja Teemu sijoittivat itsensä nelkun niskalle ja Jarkko keskittyi valokuvaamiseen. Jonkun aikaa pommittelin siellä alhaalla tyhjää ja päätin että alkaa olee tässä tää reissu. Tetsasin joesta ylös ja menin tutkimaan muitten meininkiä sinne niskalle.

Ei tarvinu ku 5min siinä katella, niin Petellä nätisti pärskähtää Elk Hairin perässä! Ammattimainen vastaisku höystettynä todellisella tantereella kerätyllä taistelukokemuksella tuottivat kaveruksille kauan kaivatun kalan. Kuvankauniille, talvenlaihalle taimenelle kellotettiin mittaa 44cm ja kun näitä tänne laitetaan pönttöautosta, niin eikös sen sitten hyvällä omallatunnolla voinut ottaa kotiin ruokakalaksi. Hyvin mielin voitiin myös lähteä Koskenniemen kahvilalle kotiin lähtö mielessä. Käytiin muutamat heitot roiskimassa kahvilan rannalta, jolla pyöri läjäpäin sumareita. Sumareita näkyi muös kaikilla muillakin hangilla ja korentoelämä oli nättiä joen pinnalla.

Onnellinen saalistaja

Pete ja 44cm talvitaimenta!

Kahvit vielä huiviin Koskenniskan kahvilassa, kurahousut kanto-asentoon ja kohti kotia. Tällee se kausi lähtee käyntiin!

Kerrottakoot nyt vielä vähän tulevaisuuden reissuista. Eli ollaan varattu Äyskoskelta täydellistä kalastusta toukokuulle sekä Slovenian lennot on jo plakkarissa!

Tulee olemaan aika kuumaa kamaa tää kausi!

Rento korento

Sikke Sumari

Iceberg by Jarkkis

Perinteeksikin jo muodostunut, rauhotuksen jälkeinen joulukuun tainonvirran koluaminen on taas tosiasia!

Mukaan lähti tälläkertaa itse-minä, Jarkko, Pussi ja Jarkon työkaveri Teemu. Suunnitelma oli simppeli, mennään aamusta paikoille ja ollaan sen aikaa kun näkee kalastella. Pakattiin auto täyteen kalamiehen irvikuvia ja painuttiin Hartolaan, Kuningaskuntaan.

Aloitimme homman hakemalla luvat ja Teemu mukaan Koskenniemen kahvilalta ja suunniteltiin että aloitetaan kalastus “meijeriltä”, eli Hartolan vanhan vehnämyllyn pätkältä. Kalapaikkanahan tuo on aika vaatimaton, max 4 miehen paikka. Perhoiksi ajateltiin leechejä ja pieniä streamereita. Itse pistin kuparin värisen pikkutinselin kiinni, koska kermankosken taimenet olivat siitä aiemmin niin hulluina. Paikalla ei ollut muita, joten 3 miestä miehitti myllyn puoleisen sillankupeen ja mä painelin sitten yksin sinne joen toiselle puolelle, myöskin sillan juureen.

Nyt jossen paljoa valehtele, niin ekalla heitolla oli eka taimen kiinni. Oioin siimoja vasta siinä ja vetelin rauhakseltaan niitä sitten sisään, kun luulin että perho jäi pohjaan, kun käytin intterisiimaa ja tungsteenipainoa. Ei se kyllä pohjassa ollut kun se pötkötteli vastaan. Aika laiska, 39cm pikimusta taimenhan se siellä!

Parit posotuskuvat ja taimen takaisin jokeen. Pojat piiskasi toisella puolella tuloksetta, mutta mulla pamahti taas kala kiinni. Tällä kertaa siitä sillan alta ihan. Luulin että olis ollu olevinaan vähän isompikin jo, mutta samanlainen about 40cm taimen sieltä haaviin parkkeeras. Täysin eri värinen ku eka, tällä oli lähes valkoinen vatsa ja punaiset isot, valkoreunaiset täplät. Luomakunnan kauneinta työtä!

Meijerin jälkeen mentiin paistelemaan makkaraa Keijulankoskelle, jossa olikin jo muita kalamiehiä. Kyseltiin siinä tulia viilatessa että “onkhona tullunna kalaa” ja ei ollu. Jotain havaintoja oli kaloista ollut. Jarkko vanhana metsurina hakkas mun Martinin puukon palasiks tulia tehdessä, mutta tulethan me silti saatiin “päälle” ja siitä sitten monta pakettia makkaraa viisaampana Jarkko ja Teemu painelivat Keijulankosken niskalle hommiin, kun taas minä ja pussi keskityttiin kuvaustehtäviin ja muutenkin sosiaaliseen hengailuun.

Muutamia minuutteja myöhemmin Teemu koukutti kalaan koskeen johtavan suvannon ja niskan välisestä, hitaasta virrasta. Hetken väännön jälkeen haavi heilui ja mittanauhan kautta saatiin Teemulle 44cm taimen-iltapalaa! Hyvä suoritus kaikin puolin Teemulta, joka ei vielä paljoa ole perholla kalastellut.

Muuta tapahtumaa ei Keijulankoskella ollut ja kello alkoi lähenemään hämärää, joten ajattelimme vielä täräyttää kolmoselle, eli pellolle, eli kolmospoolille.

Kolmosella oli parkkipaikalla pari autoa, joten ruuhkaa oli odotettavissa. Käppäiltiin hitaasti virtaavalle suvannolle, pellon reunaan, mutta siellähän oli jo joku pelipaikoilla joten suunnitelmat menivät uusiksi. Testattiin koski siitä alapuolelta, mutta ei siellä ollut kaloja ja pakkanen rupesi puremaan vaparenkaita joten pillit pussiin ja kohti koto-lahtea.

Kaiken kaikkiaan kiva päätös kaudelle ja pilkkihommissa jatketaan kun jäät suo mahdollisuuden!

Starttitilanne

Hartolan wanha mylly

Pojat paikoilla

Jarkko ronkkii sillan alusia

Ja kepperillä nakertaa! 39cm vaan tosin.

Tuijotus-väsystys: Jarkko vs. Joki

Makkaranpaistohommien alottelut

Särki on kala ja särki on kepperin puukko

Keijulankosken niska + punaniskat

Kepperin tyylinäyte

Pussin broadcast station

Teemu keräilee kalaa

Teemun 44cm taimen

Hola Hobreettos och Hombreniinas,

On jäänyt vähän aika vähiin näille raporteille ja eipä me nyt niin kalallakaan olla keretty käymään, mutta:

Tuossa eräänä sellaisena kesäyönä, ison kaupungin pojat rupesivat irkissä ehdottelemaan että lähtisinkö villinä korttina mukaan Kermankoskelle taimenjahtiin. Hetken rohkeutta keränneenä uskalsin taipua tarjoukseen! Jasunmaa ja Walt olivat sitä mieltä, että tilaa olisi yhdelle oppipojalle keskisuomeen lähtevässä autossa joten sovittiinkin sitten niin, että lähden suoraan töistä perjantaina poikien kyytiin. En ollut kavereita aiemmin tavannut, mutta oltiinhan me intternetissä höpisty niitä ja näitä, joten eiköhän me toimeen tulla, ajattelin.

Tojota kurvasi sovittuun paikkaan sovttuun aikaan ja matka kohti Kermankoskea alkoi. Ajelut sujui mallikkaasti aurinkoisen kuumissa merkeissä, vaikka jo elokuuta eleltiin. Kaupan kautta Kerman Keitaan majoitukseen ja punkkien valinta. Ennestään tutut pojat vaativat saada nukkua parisängyssä, joten itse sain lisävuoteen omakseni.

Kamat kasaan ja kalalle!

Päästiin kalahommiin kivasti käsiksi ja niin, ettei koskella hirveästi ollut kalasteltu lähiaikoina. Tämän johdosta tapahtumia oli mukavan tasaisesti koko alkuillan. Itselleni onnenpäivät alkoivat kun hämärä laskeutui. Heittelin surffia kosken ylittävän sillan juurella sellaiseen mukavaan peiliin ja muutaman heiton jälkeen kala kävikin kivasti ilmassa, muttei ihan osunut perhoon. Seuraava heitto samaan paikkaan ja elämäni kaunein tärppi tuli suoraan perhon alta ja koko kala kynttilänä ilmaan! KAPUUM! Siinä sitten lötkö väsytteli lötköä tovin, kunnes kala saatiin haaviin asti ja tuuletukset olivat vähintäänkin asian mukaiset.

Waltti tuli kuvaamaan kalan ja auttoi mittaamisessa. Saatiin taimenelle mittaa 48cm, joka on oma ennätykseni! Vielä kaiken kruunasi kalastustapa, eli surffilaudalla pärskyttely, joka myös on mielestäni äärimmäisen mukavaa. Kala saatiin mitattua ja elvytettyä takaisin koskeen, jonka jälkeen alkoi pimeässä kepperin tavaroiden etsiminen. Kalan-saanti-mayhemissa haavi hävisi, magneettilla toimivan chestpäkin läppä aukesi, josta putosi jokeen: kamera (roikkui hihnassa onneksi, mutta veden alla…) ja perhorasia. Walt sai onnistuneesti pelastettua perhorasian alavirrasta ja itse kävin etsimässä haavin jokunen metri alempaa, kosken pohjasta. Kamera ei tykännyt luonnollisesti vedestä, joten se oli pimeä siitä edespäin.

Siinä sitten pimeän tullen vielä kalasteltiin aika pitkäänkin mutta ajateltiin välillä ottaa tirsatkin.

Seuraava päivä alkoi mukavissa merkeissä, parin kiven takaa kuparin väriseen tinseliin pamautteli muutamakin pienempi taimen, joista suurimmaksi mittasin 44cm. Aamupäivän jälkeen tapahtumat vähenivät, joten kävimme sitten välipalalla kylillä ja päätimme kokeilla illalla uusiksi.

Illan ja päivän aikana väkeä oli kerääntynyt kalastelemaan, joten koski oli aika rauhaton. Tästä syystäkin emme saaneet muuta saalista koko iltana / yönä, mutta mukavia kalajuttuja oli silta pullollaan sikarin ja oluen siivittelemänä.

Kaiken kaikkiaan äärimmäisen onnistunut reissu näin omalta kannalta ja muutenkin oli mukava tutustua IRL näihin vesseleihin, joiden kanssa lähes päivittäin netissä kalastusaiheista läppää lätistään. Kiitti että pääsin mukaan!

Kermankoski

Jasunmaa pistää vehkeet soivaan kuntoon

Walt wiilaa siimoja

Sillan alla asui tylsä taimen

Ale Coq Gold! Cream!

Sunset Cremevard

Pojaat suunnittelee seuraava muuvia

kepperin 48cm surffikala

Käväisimme Hytösen Harrin kanssa katsastamassa meritaimenten ottihalukkuutta Suomenlahdella. Veikkailimme vähän, että vielä olisi hivenen liian aikaista meritaimenelle, mutta hei, eihän sitä koskaan tiedä.

Tässä vaiheessa vielä aurinkokin jaksoi pilkistellä pilvien lomasta

Ilmatieteenlaitos lupaili päivälle myrskylukemia ja puolipilvistä. Aamupäivästä vielä  ilma oli jopa keväisen lämmin meren rannalla, ainoastaan navakka vastatuuli ja taivaanrannassa lymyilevät tummat pilvet muistuttivat syksystä, no piankos se keli muuttuu.

Alkupäivästä aallokko oli vielä maltillista. (kuva: Harri Hytönen)

Yhä yltyvä tuuli teki perhon heitosta aina vaan hankalampaa, eikä toiseen paikkaan siirtyminenkään auttanut asiaan. Eikä taimenista ollut havaintoakaan. Tuuli yltyi ja tummat pilvet vyöryivät päälle, tuoden mukanaan vaakatasossa liikkuvat sadepisarat. Heh oli meinaan melkoinen sadekuuro mikä kohdalle osui, sen verran paljon taivaalta tuli vettä, Ilmatieteenlaitos näytti tuulilukemiksi puuskissa +25m/s.

Hytönen piiskaa

Kun kerta ei taimenetkaan olleet yhteistyökykyisiä, jos niitä nyt edes vielä noilla rannoilla oli näin aikaisin syksystä, päätimme lähteä etsimään sopivia kaislikoita, jos vaikka hauet nakertaisivat perhoihimme. Tietystikään meillä ei ollut mukana haukiperhoja, saatikka perukemateriaalia, mutta päätimme silti kokeilla suurimpien askista löytyvien perhojen ja paksuimman mukana olevan siiman kestävyyttä haukien hampaissa.

Päivän edetessä keli muuttui haastavammaksi (kuva: Harri Hytönen)

Hauethan suostuivat heti yhteistyöhön. Hytönen tartutti pari pienempää haukea ja yhden tukevamman puikkarin, jotka tosin pääsivät karkuun ja muutamat tärpit päälle. Olisi näköjään pitänyt ottaa vaan suosiolla haukivehkeet mukaan ja jättää taimenkalusto matkasta.

Taimenjahti vaihtui haukijahtiin

Täytyy vielä hetki odotella vesien kylmenemistä, niin pitää lähteä uudestaan taimenen jallitukseen.

-Pussi-

Taas koitti vuoden SE reissu, jota oli suunniteltu jo vuoden vaihteesta asti. Oli tutkittu ja luettu juttuja Poroenosta ja kyselty vinkkejä tutuilta ja tuntemattomilta, odotukset olivat siis kovat kun teimme lähtöä Lahdesta puoliltaöin kohti Kilpisjärveä. Vaan johan se karma löi avokämmenellä päin näköä jo heti alkutekijöissä. Peteä menimme hakemaan viimeisenä ja siinä sitten Peten pihassa availemaan Volvon takakonttia, mutta eipä suostunut kontti aukeamaan. Lukko oli hajalla ja luukku pysyi kiinni, joten tavarat oli survottava takaovien kautta konttiin. Noh matkaan päästiin pienen viivästyksen jälkeen. Vihdoin 14 tunnin ajon jälkeen aloimme lähestyä Kilpisjärveä ja sitten repesi taivas ja vettä tulemaan, veden tuloa sitten jatkuikin käytännössä taukoamatta kaksi vuorokautta. Noh ei me pienistä sääilmiöistä lannistuta ja kurvasimme helikopterikentälle parituntia ennen sovittua lentoa. Pienien lentoaikataulu epäselvyyksien jälkeen pääsimme vihdoin pakkaamaan tavarat helikopteriin ja parinkymmenen minuutin lento kohti Poroenoa pääsi alkamaan vesisateessa.

Valmiina lennolle

Paikka johon olimme menossa Poroenolle oli sovittu ja varmistettu moneen kertaan ja vielä kartasta näytetty ennen lentoa hekokuskille. Kopteri laskeutui tonttiin joen varrelle oletettuun oikeaan paikkaan ja kamat kiireesti ulos kopterin lapojen pyöriessä pään yläpuolella, viimeiset moikkaukset kuskille ja kone häipyi tunturien taakse, viikon päästä nähdään. Vesisateessa kiireesti pystytimme leirin. Sade vain yltyi ja iltakin jo hämärti, joten kaikki me muut paitsi Kepperi päätimme jäädä leiriin sadetta pitämään. Kepperi kävi paiskomassa perhoa joella muutaman tunnin kaatosateessa ja yhä yltyvässä pohjoistuulessa. Vain pieniä harjuksen ja taimenen poikasia oli kuulemma tullut saaliiksi.

Kelit ei ollu parhaimmasta päästä

Seuraava aamu valkeni yhä sateisena, mutta päiväksi sade muuttui enää tihkusateeksi, joten kalaan mars. Aloittelimme leirin edustan nivajaksoja kalastamalla ja pikku hiljaa jokea ylöspäin siirtyen. Paikat näyttivätkin hyviltä. Pintaperhoa, uppoperhoa jne. monessa muodossa tuli kaloille tarjoiltua, mutta jokaiselle ylös nousi vain pientä, alle 30cm harjusta taimenta. Takaisin leiriin palaveria pitämään ja päätimme siirtyä jokea alapäin kalastamaan. Sama tahti jatkui ja päässä alkoi pikku hiljaa kalvamaan ajatus meidän sijaintimme oikeellisuudesta joella, kun maasto ja joen muoto ei enää täsmännytkään kartan kanssa.

Hyyskä piiskaa ensimmäisen leirin kohdalla

Illalla palattuamme takaisin leiriin kaivoimme taas kartat esiin ja tutkailimme sitä hieman tarkemmin. Siinä vaiheessa kun todellinen sijaintimme valkeni taisi jokaisin ohtalohkoon kasvaa ylimääräisiä ulokkeita. Kopteri oli tipauttanut meidät reilut neljä kilometriä väärään paikkaan jokea. Kun meidän piti olla pari kilometriä Runkkakosken yläpuolella, niin olimmekin pari kilometriä sen alapuolella. Tässä vaiheessa suunnitelmat menivät uusiksi ja päätimme purkaa leirin seuraavan aamuna ja siirtää leiri pari kilometriä ylöspäin Runkkakosken rannalle.

Ensimmäinen leiripaikka

Aamupalan jälkeen teltat nippuun ja tarpominen pajukoiden ja suon läpi alkoi. Tosin jouduimme tekemään kaksi kertaa tämän kävelyn, koska meillä oli neljä säkillistä polttopuita mukana. Näillä korkeuksilla kun ei käytännössä ole puita ollenkaan, joten jos haluaa tehdä nuotion on puut tuotava mukanaan. Ensin siis teltat ja rinkat uudelle leiripaikalle ja sitten puita hakemaan takaisin vanhalta paikalta uudelle. Siinä se päivä sitten menikin leiriä siirrellessä ja pystytettäessä. Toki kävimme illalla koskella kalassa, Hyyskällä oli vauraamman puoleinen taimen hetken aikaa kiinni kunnes siimat paukkuivat poikki, muuten kalat olivat sitä pientä silppua.

Runkkakoskea

Ensimäinen ilta uudessa leiripaikassa osoitti myös sen että sopulit ovat liikkeellä. Niitä vilisteli telttojen välissä vähän väliä, taisi innokkaimaat koettaa mennä sisällekkin telttaan. Äkäsiä pikkuveijareita ovat. Polulla kun sattui sopulin kanssa kohdakkain, niin heti oli vastapuoli tassut ylhäällä , hampaat irvessä ja mahoton sähinä kävi.

Äkäisellä päällä olivat sopulit

Seuraavana päivänä päätimme lähteä Runkkakosken yläpuolelle, eli siis meidän alkuperäiselle ja suunnitellulle alueelle, kalaan. Taas paikat näyttivät hyviltä ja joka mutkan takaa tuli aina vaan paremman näköistä jokipätkää. Pientä harjusta, alle 30cm, nousi vähän väliä. Sitten erään pienen virtaosuuden kohdilla pamautti isomus meikäläisen pinkimurkku-pintaperhoon. Kala otti kunnon spurtin ja kun koetin hillitä sen menohaluja napsahti siima laakista poikki. Muutama painokelvoton sananen siinä tuli huudettua. Ei kun uutta perään ja heti kohta samasta kohtaa uusi kala kelpuutti perhon, nyt Goddard Caddiksen. Rannalle nousi 36cm harjus, ensimmäinen mitallinen kala siis, no saatiinpahan ainakin savukalaa illaksi. Tämän jälkeen jatkui taas pienten harjusten tulo.

Savuharjusta

Toiseksi viimeisenä iltana Pete ja Kepperi pääsivät pitelemään isoja kaloja Runkkakosken loppuliussa, mutta jälleen kalat pääsivät irti tai siimat meni poikki. Petellä kala oli jäänyt juromaan pohjaan ja tovin jälkeen päässyt irti, todennäköisesti oli ollut isomman puoleinen taimen. Itse kävin kanssa saman loppuliun kalastamassa samana yönä ja joskus aamu neljän aikaan Goddard Caddista vietiin. Aikani kalaa väsyteltyäni sain sen haavitsemis etäisyydelle ja lopulta haavin pohjalle. Saaliina oli nätti taimen, pikainen mittaus näytti kalalle mittaa 42cm eli alamittainen siis.

Aurinko laski tuntureiden taakse

Viimeinen ilta oli kelin puolesta koko reissun paras. Sen huomasi myös kalojen pinta-aktiivisuuden lisääntymisestä. Pinturiin kävi vähän väliä jokin aina posauttamassa, ei tosin mitään isomuksia. Eli siis reissun saldoksi jäi yksi ainut mittakala, taimenen alamitta 50cm ja harjuksen 35cm, miten se edes voi olla mahdollista!!! Paikat olivat semmoisia, että kalaa oli pakko olla. Jokea kalastimme ties kuinka monen kilometrin matkalta ja ties millaisilla perhoilla, niin pinnasta kuin pohjasta ja siltä väliltä, niin suvannoista kuin koskista jne.. Ei ymmärrä. Ainoastaan minkä voi syyksi keksiä on huonot kelit, niin sade kuin pohjois- tuuli.

Taivas oli välillä niin synkkä kuin olla voi

No joka tapauksessa, viimeisen päivän aktiviteetteihin jäi leirin purku ja käveleminen takaisin ensimmäiselle leiripaikalle, josta kopteri tulisi meidät hakemaan. Kopteria odotellessa mietimme jo mitä kukin ottaa pizzoihinsa täytteeksi kun pääsemme takaisin Kilpisjärvelle, viikon pussimuona-kuuri alkoi jo riittämään. Viimein kopterin säksätys kaikui tuntureiden väleissä ja kotimatka pääsi alkamaan.

-Pussi-

Loppuun vielä sekalainen kokoelma kuvia reissusta:

Ensimmäistä kertaa helikopterin kyydissä, ja sen huomaa

Ensimmäisellä leiripaikalla

Pete ensimmäisen leiripaikan kohdilla

Peten sikarihetki

Gourmet-ateria

NK:n lippu liehui ylväänä joen rannalla

Pussin 36cm harjus

Löydä kuvasta "mahtiharjus"

Pussi Runkkakosken niskalla

Runkkakoskea

Hyyskä ottaa iisisti leirissä, kun kerta kalaakaan ei tule

Yöt oli kohtuu kylmiä, noin nollan tuntumassa

Folioperunat ja -sipulit savun harjuksen kanssa, voiko parempaa ollakkaan?

Taidekuva? Pussi Runkkakosken niskalla

Toiseksi viimeinen päivä oli jopa helteisen kuuma

Hyyskä Runkkakosken loppuliulla

Pete ja Hyyskä Runkkakoskella

Helikopterin odottelua

Kesäloman kunniaksi käväisin taas tuolla Lapin puolella sukulaisia ja kavereita morjenstamassa Rovaniemi – Sodankylä – Vuotso akselille. Ja kun niille nurkille oli kerran päästy, niin kaveri pyyteli lähtemään Kittilään katsomaan vesicrossi-kisoja, siis moottorikelkoilla ajetaan kilpaa vetten päällä. Ei muuta kuin siis Kittilään järven rannalle Vuotson Praaaap-porukan sekaan kisoja ihmettelemään, ja mikäs siellä oli lauantaita viettää, menoa ja pärinää piisasi.

Pysyy se kelkka vedenkin päällä

Mutta asiaan, näillä selkosilla kun kerran taas oltiin, niin kalallehan se piti päästä. Pikainen parin päivän pisto NK:n monena vuona koluamalle “Littoselle” oli taas kerran niiin nautinnollista. Kirkasta vettä, kalaa varsin mukavasti, yksin koko joen pätkällä, ei kuulu liikenteen melua, mitä sitä muuta voikaan pyytää.

Mikä se on näissä maisemissa olla ja kalastella

Jo heti rantaan kävellessäni näkyi harjusten tuikkeja, lupaili hyvää siis. Jo heti kolmas heitto tuotti tulosta ja harjus kävi vapautettavana. Kalastelin koskea lähinnä nymfeillä ja larvoilla, ja hyvin ne tuntuivat pohjoisen kaloille kelpaavan. Tasaista harjusten tärppien tuloa jatkuikin sitten aina yön tuloon asti ja väsymyksen alkaessa painaa silmiä oli aika ajella takaisin majapaikkaan ja jatkaa kalastusta seuraavana päivänä uusin eväin.

Harjus pääsee takaisin elementtiinsä (kuvattu GoPro-kypäräkameralla)

Seuraavana päivänä samalle joen pätkälle taas ja nyt päätin kalastaa koko päivän vain ja ainoastaan pintaperhoilla. Pintureilla sama tahti jatkui siitä mihin edellisenä yönä kalastus jäi. Tämä päivä oli taas niitä yksiä päiviä jolloin perhokalastus oli niiin hauskaa kuin olla ja voi. Pitäisi vaan kalastelle enemmän pintaperhoilla.

Harjus on löytänyt pintaperhon (kuvattu GoPro-kypäräkameralla)

Tänä vuonna tosin harjukset oli aikaisempia vuosia hieman pienempiä, suurin harjus oli 38cm, kun muina vuosina 40cm:n raja on mennyt rikki useammankin kalan kanssa. Mutta eipä tuo haitannut, kannatti se taas ajella reilut 1000 km:ä.

38cm harjus

Millään ei olisi malttanut joelta lähteä pois, mutta ei auttanut, takaisin etelää kohti se oli taas lähdettävä. Onneksi NK:n Käsivarrenreissuun on nyt enää pari päivää aikaa ja se onkin sitten toivottavasti yhtä harjusjuhlaa. Kittilän vesicrosseista löytyy lisää kuvia kuvat.fi-sivuiltani.

-Pussi-

Pete sai hommattua viikonlopuksi lainaan über hyvän retkiauton ja sitähän piti lähteä koeajamaan Merikarvian suunnalle. Lauantaiaamusta siis lähdimme Hyyskän ja Peten kanssa teidentukoksi ajelemaan kunnon helle säässä, Kepperin juhliessa Helsingin seurapiireissä. Autojonon kasvaessa karavaanareitten takana, saavuimme vihdoin Merikarvialle kahvila Köffin pihaan kalalupia ostamaan. Ei mennyt sekuntiakaan siitä kun auton ovi aukesi, niin kuului ensimmäinen ukkosen jyrähdys. Siinä jo naureskeltiin, että koko ajomatkan oli hieno aurinkoinen keli ja heti kun NK pääse pelipaikoille alkaa satamaan vettä.

Karavaanarit on kaikkien kavereita

Vettähän sieltä alkoi taivaalta tulemaan ja samalla myös aivan käsittämätön kosteus, hiki valui vaikka söi pehmistä Köffin pihassa, huh. Siispä päätimme käydä uimassa meressä ennen kalastukseen ryhtymistä. Uimareissun jälkeen kurvasimme wagonin Stäävit – Vaaditin rantaan ja siirryimme koskeen kaloja jahtaamaan. Hiki virtasi ja aurinkokin pilkotti aina välillä. Hyyskällä kävi heti alkuun harjus ronkkasemassa perhoon ja meikäläisellä pikkukirjolohi kelpuutti nymfin. Onpahan muuten pieniä kirjolohia laitettu Merikarvialle perhokalastuksen SM-alkukarsintojen vuoksi koskiin, viimeksi tämän kokoisia kirjolohia on tullut Sloveniasta, niillä kaloilla vain oli hauskuuskerroin ihan jotain muuta.

Pieniä olivat Merikarvian killet

Koska kalatapahtumia ei ollut enempää ja ukkonen alkoi taas jyrisemään ja lähenemään siihen malliin, että päätimme pitää luovan ruokatauon ja suuntasimme keskustaan pizzalle. Sapuskan jälkeen lähdimme Lankoskelle ja taas heti parkkipaikalle päästyämme taivas repesi ja vettä tuli kaatamalla ja ukkonen jyrähteli. Siinä sitten pari tuntia odottelimme kelin laantumista, mikäs se oli karavaanarina siinä Hymerissä ollessa. Keli rauhoittui viimein, joten pääsimme taas itse asiaan. Heti kärkeen meikäläisellä taas kiinni minikirre ja Hyyskälle samanlainen heti perään. Pikkukalaa, lähinnä ahventa, tuntui koskessa olevan paljon, isomuksista vain ei ollut tietoa. Vuorokauden jo vaihtuessa Petekin narrasi itselleen samanlaisen minikirren. Oli aika päättää kalastus siltä yöltä ja painua makkaran paistoon.

Hyyskän minikirre

Seuraavana aamuna tarkoituksena oli herätä ajoissa ja painua hyvissä ajoin koskeen, vaan toisin kävi. Jo yöllä tuli heräiltyä ukkoseen ja sateen ropinaan ja aamulla keli jatkui samanlaisena, ellei jopa pahempana. Vihdoin yhdeltätoista keli hellitti ja Köffin lounaan jälkeen taas Lankoskelle kaloja lirkkimään. Viimeiset tunnit luvasta menikin sitten ahvenia ja särkikaloja koukuista irrotellen, joten päätimme pistää kalastuksen pakettiin ja pulahtaa kalojen sekaan itsekin, huuhtelemaan hiet pois. Nyt oli hyvä lähteä raikkaana takaisin maantielle kotimatkalle ja keräämään jonoa taaksemme.

Kun ei kerta kaloista ollut joessa tietoa, niin painuttiin ite jokeen

Lopuksi vielä muutamia kuvia reissun päältä:

Merikarvianjoen Lankoskea yöllä

Hyyskä oikoo siimoja Lankoskella

Koodaamista tien päällä

-Pussi-

Eihän sitä traditiota passaa rikkoa ja olla kalastamatta Juhannuksena. Siispä ajattelinkin Juhannuspäivänä käydä katsastamassa Jaalan Sonnanjoen tilanteen ensimmäistä kertaa tälle kesää. Ajelin joella ilta kuudeksi ja jo matkalla olin päättänyt, että en kalasta Myllykoskea ollenkaan ja se taisi olla ihan fiksu päätös. Sillä, joella saavuttuani kävin kuitenkin Myllyn sillalla katsastamassa kosken vesitilanteen, ja ei hyvältä näyttänyt. Vesi oli alhaalla ja sillalta en bongannut yhtäkään kalaa, toki niitä siellä varmasti oli, ainakin pienempiä, mutta toista se oli vielä muutama vuosi sitten. Jatkoin matkaa siis suosiolla Kantokoskelle ja Kylänyhteiselle. Kantokosken jätin kokonaan väliin ja marssin suoraan Kylänyhteiselle. Tovin jaksoin kosken loppuliukua tahkota tyhjää pyytäen, siispä suunta Jukakoskelle.

Jukakoski

Jukalla oli näköjään tehty kunnostuksia sitten viime kesän edellisen käynnin. Ja ainakin pikaisesti omaan silmään muutos vaikutti hyvältä. Niskalla pikku taimenet posauttelivat pinnasta hyönteisiä, mutta yhtään isommista kaloista ei ollut havaintoa, joten en muutamaa pinturiheittoa enempää jäänyt niskalle heittelemään. Siirryin kosken loppuliulle harjuksia jallittamaan, ensimmäiset kymmenen kalaa olivat tosin salakoita. Mutta pian myös harjusten mielenkiinto perhoihini heräsi. Muutamat harjukset, mitoiltaan 30–35 cm, kelpuuttivat perhoni, joten ei siis aivan turha käynti.

Jukakosken 35cm harjus

Jukakoski onkin nykyään melkein se mieluisin paikka Jaalassa, mutta kosken pienuudesta johtuen ei se kestä montaa kalastajaa samaan aikaan ja harvoin on päässyt yksin paikkaa kalastamaan. En tosiaan nähnyt yhtään muita kalastajia millään koskella, ja en kyllä ihan heti muista toista kertaa jolloin olisi päässyt yksin joella olemaan, yleensä ainakin Myllyllä on joku kalassa. Näinköhän se oli meikäläisen ensimmäinen ja viimeinen kerta tälle kesälle Jaalassa, koska ei tuolla vesimäärällä taida kohta olla enää mitään järkeä kalastaa tuolla.

-Pussi-

Sunnuntaina sattui olemaan oikein kunnon hellepäivä, ja mehän olimme päättäneet juuri silloin lähteä käymään Hartolan Tainionvirralla kalassa. Eli Kepperi, Pete, Peten duunikaveri Esko ja minä lähdimme kokeilemaan jalokalojen ottiherkkyyttä tuskaisen kuumana päivänä. Hartolan suunnalta oli aikaisemmin viikolla kuulunut, että vesi olisi sameata ja haisevaa, turvesoista tai ruoppauksista johtuen. Vanhan Myllyn koskenrantaan päästyämme ei vesi näyttänyt juurikaan tavallista sameammalta, eikä mitään erikoisempia hajujakaan ollut havaittavissa. Porukkaa koskessa olikin sitten sen edestä, meidän lisäksi paikalla oli neljä muuta kalaukkoa. Minä päätin jäädä kosken rantaan odottamaan vuoroani, muiden mennessä sillan yläpuolelle pellonreunaan aikaa kuluttamaan ja perhojaan liottelemaan.

Tovin siinä jouduin odottelemaan ennen kuin kehtasin mennä muiden sekaan koskeen. Aloitin sillan alapuolelta larvalla ja nymfeillä lirkkimään. Ei mennyt kauankaan, kun jo harjus tukisteli perhoja. Nippanappa 30 senttinen harjus siiman päässä, pikainen vapautus ja harjus pääsi jatkamaan kasvuaan. Tästä hetki ja koskea alas lipui kanootti, jolloin tuumin jo, että se oli siinä sitten. Mutta, tovi tästä ja taas nyittiin siiman päässä. Nyt tuntui hivenen isommalta kalalta ja kalan pieni hyppy paljasti sen harjukseksi jälleen. Sama kuvio taas ja harjus takaisin. Arvioin kalan kooksi noin reilut 35 senttiä. Tässä vielä videomateriaalia kaloista, arvioikoon kalojen koot kukin itse…

Muut poppoosta tulivat myös jonkin ajan kuluttua pellolta itse koskelle ja nyt meitä oli siis jo kahdeksan kalastajaa koskessa, huh. Tovin taas joutui kivellä istuskelemaan ja odottamaan vuoroaan, ennen kuin pääsi jatkamaan kalastusta. Piiskattu koski ei antanut enempää kaloja kenellekään, lukuun ottamatta pikku salakoiden tärppejä, joten päätimme siirtyä Keijulankoskelle.

Kepperillä on tapana testata perhojen toimivuus maistamalla niitä ensin itse

Keijulassa ei ollut ketään, hyvä. Pete ja Kepperi miehittävät kosken niskan ja jäin siihen toviksi katselemaan, josko jommallakummalla tärppäisi ja saisi kuvamateriaalia. Petellähän tärppäsi heti, mutta siimat paukkui poikki heti kättelyssä, joten kalan merkki jäi epäselvyydeksi. Minä ja Esko painelimme kalastelemaan Keijulan takauomaa, mutta sieltä ei noussut kuin Eskolle yksi ahven. Petellä ja Kepperillä oli ollut yhtä hiljaista. Tuntui että helle vain paheni päivän mittaan, joten oli tauon paikka ja painelimme grillikatokselle makkaran paistoon. Tauolla alkoi kaukaisuudesta kuulua jyrähtelyä ja pilviä alkoi kasaantua horisonttiin, ukkonen teki tuloaan.

Sikaritauko

Pienen lepotauon jälkeen suuntasimme Ekonkoskelle, auringon jo mennessä pilveen. Ekollakaan ei ollut tungosta, vain pari virveliheppua meidän lisäksi. Jos oli Vanhalla Myllyllä pikkukalaa, niin Ekolla niitä oli kaksin verroin. Jos siellä jokin isompi kala olisi sattunut olemaan seassa, ei se olisi saanut suun vuoroa pikku sinteiltä. Ukkosen jo ryskytessä selän takana, katsoimme parhaimmaksi päättää päivän ja suunnata kohti Lahtea. Laihaksi jäi kalansaalis siis hellepäivänä, tosin se nyt ei ollut mikään yllätys, kun se vielä yhdistetään NK:n kalatuuriin. Saa nähdä tuleeko tästä kesästä samanlainen kuin viime kesästä, että heinäkuun koittaessa voi kalastamisen Etelä Suomen koskissa jo käytännössä unohtaa, vesien lämpenemisestä johtuen. Lapin reissua odotellessa. Lopuksi vielä muutamat kuvat Tainiolta.

Pete piiskaa Keijulankosken niskalla

Esko larvastelee Keijulankoskella

Ei viitti ees kattoo mihin päin tää lähtee

Reissun kolmanneksi suurin kala

-Pussi-

Äyskoskenreissu varattiin jo hyvissä ajoin kevättalvella, ja mitä lähemmäs h-hetkeä päästiin, aina vaan paremmalta kuulumiset Äsyltä nousseista +60cm ja jopa yli 70 cm taimenista kuulostivat. Joten, silmissä suurtaimenet vilkkuen, perjantai iltapäivästä pakattiin Kepperin Bemmi täyteen rompetta ja suunta Pohjois-Savoon alkoi, koostumuksella Kepperi, Pete ja Pussi, Hyyskän jäädessä NK:n konttorille. Äyskosken Lohimaan pihaan kurvattiin vähän ennen ilta kymmentä. Lupien ja Log hotellin majoituksen kuittaamisen jälkeen pikainen kalakamppeiden virittely ja pikasaunan jälkeen kosken rannalle suunnitelmia punomaan.

Lohimaan lodge, puitteet kohdillaan

Koskihan oli täynnä muitakin kalastajia, joten hieman aikaa sai arpoa mihin väliin kehtaa mennä siimojaan oikomaan. Pete ja Kepperi jäivät kävelysillan yläpuolelle, itse suunnatessani sillan alapuolelle. No hiljastahan se oli, no sai se Kepperi vissiin särjen. Eipä siellä kovin paljoa muillakaan näyttänyt olevan tapahtumia, joitain pienempiä taimenia oli ilmeisesti tullut. Pinnassa kaloja kyllä kävi enemmänkin, mutta ei niin ei. Kolmen aikaan yöllä luovutimme ja painuimme hotellihuoneelle saunan lämmitykseen.

Tuumaustauko

Lauantaina jatkoimme kalastusta vasta päivällä, ensin täytettyämme kuvut Tervon ainoan pitsapaikan eineksillä ja Kepperin paikattua kahluuhousunsa S-marketin muovipussilla ja Aquasure-liimalla. Koskessa oli meidän lisäksi muutamia muitakin kalaheppuja onneaan koettamassa. Päiväkalastuksen saaliina oli Kepperille parit pikku harjukset ja meikäläiselle pieni mutanttikirjolohi sekä pari pientä taimenta. Kaikki kalat purivat larvaa tai pheasant tail nymfiä ja kaikki koukutettiin kävelysillalta alaspäin katsoen kosken vasenta reunaa seuraillen.

Pussin minimutantti kirjolohi

Pikku paussi saunaan ja syömään, ja takaisin koskeen ennen hämärän koittoa. Sama suunnitelma taisi olla muillakin, sillä alakoski taas täynnä. Kävelysillalla Äsyn opas vinkkasi, että kannattaa käydä kokeilemassa myös yläkoskea ja mehän kävimme. Jäimme Patolan puolelle, Kepperin ja Peten jäädessä maantiesillan alapuolelle ja itse menin sillan yläpuolelle. Heti kohta bongasin NK:n mittapuussa isohkon taimenen käyvän pinnassa keskellä virtaa. Aloitin armottoman pommittamisen mielettömässä sivutuulessa, vaan ei tuntunut erilaiset streamerit ja hopeatinselit erikokoisina kelpaavan, taimen vaan jatkoi ruokailua pinnasta. Ajattelin vielä kokeilla kultaistatinseliä kohtuu pienikokoisena. Ja se taisi olla heti toinen heitto kun taimen posautti perhoon näyttävästi, mutta ei jäänyt kiinni ja siihen loppui sen kalan pintominen. Noh taisin siinä sitten herättää muutamat naapurit sillä karjumisellani. Samaan aikaan Kepperin ja Peten edessä kävi taimenet ilkkumassa, seassa kuulemma Peten ikinä näkemä isoin taimen, vaan eivät kelpuuttaneet mitään. Taas pikku tauko kaikkein pimeimmäksi aikaa ja kolmelta takaisin kalaan. Tyhjän pyynti jatkui, joten Pete ja minä päätimme viiden maissa painua kämpille, Kepperin jäädessä vielä tahkoamaan aamu kuuteen asti tyhjin tuloksin.

Pete virpoo ja Kepperi arpoo

Sunnuntaina päivällä kiinnostus kalastuksen suhteen oli kokolailla nollissa, mutta silti päätimme antaa koskelle vielä yhden mahdollisuuden. Pääsimme kalastamaan koskea kolmestaan, muiden jo vissiin luovutettua. Ja nyt, kun koski oli rauhassa kalastajien paljoudesta, alkoi kalatapahtumia tulla. Jäimme kalastamaan kävelysillalta alaspäin katsoen kosken vasenta reunaa sillalta alaspäin lipuen. Kepperi koukutti heti harjuksen larvalla, jonka perään minun larva kelpasi kohtuu vauraalle taimenelle, joka tosin päätti juuri ennen haavitusta uida pohjakasvillisuuden sekaan, johonka myös jäi yläperho kiinni ja taimen meni menojaan, ja taas huudettiin.

Kepperin koukuttama harjus menossa takaisin elementtiinsä

Pieni oliivi larva tuntui olevan päivän sana, sillä meikäläinen käytti ylhäällä pari kirjolohta ja pari harjusta, muutaman muun killen ja harrin päästessä karkuun. Pete nappasi myös kirjolohet ja harjukset, sekä karkuutti jonkun isomman taimenen pohjakasvillisuuteen kiinni jäänen koukun seurauksena.

Peten steameriin haksahtama kirjolohi

Eli sunnuntain viimeiset tunnit pelastivat koko reissun, vaikka ne isot jäivätkin vielä koskeen. Taisi olla koski niin piiskattu parina ensimmäisenä päivänä, että kalat olivat laittaneet suut suppuun. Ensi kerralla sitten koukutetaan ne isomukset. Lopuksi vielä muutamaia kuvia reissun päältä.

Koskea kävelysillalta alaspäin, virran vasen reuna tuntui olevan se parhaiten kalaa antava osuus

Kepperi illan ja mielen hämärtyessä

Se sama Kepperin harjus

Kepperi loihti kahluuhoususa uuteen uskoon hiustenkuivaimella, muovipussin palasella ja liimalla, ei paha

Pussi lirkkii kosken kovikoissa, huomaa päähän köytetty videokamera

Reissun paras saalis löytyi Kepperin matkatavaroista, Kepperin vaimon, Jennin, sinne piilottama suklaasilli

-Pussi-